Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Koulun aloitus - eka viikko lääkiksessä

Kuva
"Noh, miltä on tuntunut aloittaa opinnot siellä?" Tähän kysymykseen törmäsin aika monta kertaa ensimmäisen viikon aikana. Vastaus on, että jännitti. Ihan kauheesti. Maanantaina lähdin siis reippain askelin kohti sairaalaa ja aloitusluentoa. Pää oli täynnä kysymyksiä, että miten pärjään, ymmärränkö ketään, millä kielellä esittäydyn tai kommunikoin, mitä tapahtuu jos en ymmärrä jotain, miten pysyn kärryillä ensimmäisillä viikoilla tai ylipäänsä opinnoissa. Kysymyksiä tuntui olevan loputtomasti! Koska en voinut saada kaikkiin vastausta, pyrin keskittymään läsnäolevaan hetkeen eli aloitusluentoon ja sen ymmärtämiseen. Omaksi yllätyksekseni ymmärsin ensimmäisistä puheenvuoroista yllättävän paljon! Paljon meni varmasti ohikin, mutta olin tyytyväinen, että pystyin kovasta jännityksestä huolimatta keskittymään kielen kuunteluun. Ensimmäisen koulupäivän aikana koulun henkilökuntaa kävi esittäytymässä, näimme muutaman musiikkiesityksen ja pääsimme tutustumaan uuteen kouluun ja tuto

Muuttopuuhia ja uuteen kotikaupunkiin asettumista

Kuva
Kolme viikkoa sujahti ohi melkoisen nopeasti ja pääsin vihdoin muuttamaan Bergeniin. Sitä ennen piti kuitenkin tyhjentää oma asuntoni Helsingissä, piilottaa kaikki Suomeen jäävät tavarat vanhempieni asunnolle ja pakata matkalaukut. Muuten kaikki sujui suunnitelmieni mukaan, mutta ylimääräistä aikaa ei kyllä oikein jäänyt ja kavereiden tai sukulaisten hyvästeleminen piti siirtää seuraavaan kertaan. Mielestäni oli kuitenkin parempi idea varata muutama päivä itselleni aikaa rauhassa muuttaa, laittaa asuntoa ja tutustua uuteen kaupunkiin ennen koulun alkua. Kuten saatoin aikaisemmin jo mainita, asunnon etsimisen kanssa oli pieniä hankaluuksia. Laitoin heti hakemuksen menemään paikalliselle opiskelija-asuntojärjestölle, kun olin kuullut saaneeni opiskelupaikan Bergenistä. Täällä käytäntö on kuitenkin erilainen kuin Suomessa, eli asuntoa haetaan jo siinä vaiheessa, kun haetaan kouluun eli kaikki asunnot olivat käytännössä jo jaettu toukokuun loppuun mennessä. En kuitenkaan antanut tiedon l