Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Hakukevät 2018: fiiliksiä ja pari unohtumatonta tarinaa

Kuva
Moikka! En ole aikaisemmin kirjoittelut tunnelmistani hakukeväältä 2018, joten ajattelin tässä postauksessa vähän avata ajatuksiani ja fiiliksiäni siitä, että miltä tuntui hakea lääkikseen ja erityisesti, että miltä tuntui hakea takaisin opiskelemaan heti kauppatieteellisestä valmistumisen jälkeen. Kovan luku-urakan lisäksi keväällä sattui pari erikoista tapausta,  jotka olen halunnut jo pitkään kirjoittaa ylös. Nämä tarinat kuvastavat hyvin elämän yllätyksellisyyttä ja sinnikkyyden tärkeyttä itselle tärkeiden tavoitteiden saavuttamisessa. Kuvat tähän postaukseen olen poiminut pitkin ja poikin hakuvuodelta sekä Bergenistä tältä keväältä. Oma tieni lääketieteen pariin ei varmasti ole ollut kaikista tavallisin. En esimerkiksi koskaan lapsena haaveillut erityisesti juuri lääkärin ammatista (eläinlääkärin ammatista kylläkin), enkä myöskään lukion syventäviä kursseja valitessani ikinä tullut miettineeksi, että millä eväillä sinne lääketieteelliseen oikein kannattaisi hakea. Onneksi ole