Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Hakukevät 2018: fiiliksiä ja pari unohtumatonta tarinaa

Kuva
Moikka! En ole aikaisemmin kirjoittelut tunnelmistani hakukeväältä 2018, joten ajattelin tässä postauksessa vähän avata ajatuksiani ja fiiliksiäni siitä, että miltä tuntui hakea lääkikseen ja erityisesti, että miltä tuntui hakea takaisin opiskelemaan heti kauppatieteellisestä valmistumisen jälkeen. Kovan luku-urakan lisäksi keväällä sattui pari erikoista tapausta,  jotka olen halunnut jo pitkään kirjoittaa ylös. Nämä tarinat kuvastavat hyvin elämän yllätyksellisyyttä ja sinnikkyyden tärkeyttä itselle tärkeiden tavoitteiden saavuttamisessa. Kuvat tähän postaukseen olen poiminut pitkin ja poikin hakuvuodelta sekä Bergenistä tältä keväältä. Oma tieni lääketieteen pariin ei varmasti ole ollut kaikista tavallisin. En esimerkiksi koskaan lapsena haaveillut erityisesti juuri lääkärin ammatista (eläinlääkärin ammatista kylläkin), enkä myöskään lukion syventäviä kursseja valitessani ikinä tullut miettineeksi, että millä eväillä sinne lääketieteelliseen oikein kannattaisi hakea. Onneksi ole

Pääsiäisterveisiä Bergenistä

Kuva
Aurinkoista Pääsiäistä kaikille ja terveisiä täältä Norjan rannikolta! Aika on kulunut jälleen vauhdilla ja viime blogikirjoituksestakin on vierähtänyt aikaa vaikka kuinka. Viimeaikaisten tapahtumien seurauksena jäin itse vähän niin kuin "jumiin" tänne Bergeniin, joten päätin jälleen ottaa aikaa blogin päivittämiselle. Tässä kirjoituksessa kerroin yleisesti kuulumisia viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Yritän saada aikaiseksi myös pelkästään kouluun ja opiskeluihin liittyvää kirjoitusta, mutta sen tekeminen vaatii vähän enemmän vaivannäköä, kun joudun kaivelemaan kirjoja ja muistiinpanoja esiin, niin jotenkin näiden yleisten kuulumisten kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa. Kuvatkin kun löytyvät aina valmiiksi koneelta. Ihan ensimmäisenä haluan kertoa tunnelmistani viime viikkojen osalta. Vähän yli kuukausi sitten istuimme vielä normaalisti luennoilla koulussa. Kuulin tällöin itse ensimmäistä kertaa koronaviruksesta, kun meillä sattui olemaan, juuri aiheeseen s