Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

MED2 - Kevätlukukauden opinnot

Kuva
Heisann! Täällä ollaan edetty jo pitkälle toista lukukautta eli semesteriä MED2 ja jotta ei unohtuisi, niin kerron tässä postauksessa opinnoista ja niiden sisällöstä vähän tarkemmin. Kuulumisista, reissukokemuksista ja muista projekteista aion kirjoittaa lisää myöhemmin! Mutta palataanpa takaisin opintoihin. Toinen lukukausi on ollut tyyliltään melko samanlainen kuin ensimmäinenkin eli pääosin opiskelu on ollut teoriapainotteista, alkuvuoden jännittävää harjoittelua lukuunottamatta. Luentoja on vaikuttanut olevan vähän enemmän kuin syksyllä ja tuntuu, että kaikki päivät ovat kuluneet luentosaleissa ja illat muiden harrastusten, kuten urheilemisen ja kielikurssin parissa. Ja hyvä niin! On ollut mukava löytää sopivaa, rennompaa tasapainoa elämään.  Kuva Stegastein Viewpointilta, jolla kävin pyörähtämässä pari viikkoa sitten. Reissusta lisää myöhemmin! Kuten kerroin jo aikaisemmassa postauksessa, yksi kevään tärkeimmistä kursseista käsittelee potilaiden kohtaamista eli