Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Tervetuloa seuraamaan elämääni Norjassa!

Kuva
Vähän yli viikko sitten sain kuulla aivan mahtavia uutisia - olin päässyt lukemaan lääketiedettä Bergeniin, Norjaan! Koska opintojen alkuun oli vain vähän yli 3 viikkoa, rupesin saman tien järjestelemään asioita muuttamista ja koulun aloittamista varten. Koska en ole aikaisemmin asunut virallisesti ulkomailla, kaikki siihen liittyvät asiat ovat itselleni jokseenkin uusia. Onneksi olen saanut valtavasti apua kaikilta tutuilta ja jatkuva oman comfort zonen ylittäminen ei ole tuntunut ylitsepääsemättömältä. Mulla on sellanen fiilis, että seuraavat kuusi vuotta tulevat opettamaan valtavasti niin lääketieteestä kuin elämästä ylipäänsä. Idea blogin perustamiselle syntyi jo alkuvuonna, kun istuin valmennuskurssilla ja pohdin vaihtoehtoisia mahdollisuuksia lääkisopintojen aloittamiseksi.  Vastaavanlaisia blogeja (erityisesti Norjasta) oli vaikea löytää, joten koin tämän juuri sopivaksi aiheeksi ja mahdollisuudeksi pystyttää oma blogi. Samalla saan tallennettua roimasti huikeita muistoja j