Rento sunnuntai ja tunnelmia kuluneesta syksystä

Heisann alle!

Lokakuu vaihtui marraskuuksi ja täällä ollaan puksuteltu pitkälti opintojen ja urheilun parissa. Aika tuntuu kuluvan kovaa vauhtia ja tänään on tasan 3 viikkoa, että tulen takaisin Suomeen lähes koko joulukuuksi! Olen tosi innoissani ja onnellinen asiasta, vaikka tuntuu, että olen myös vihdoin asettunut tännekin paljon paremmin. Koska ensimmäisen lukukausi alkaa olla kohta paketissa (koe kylläkin tulossa joulukuun lopussa), niin ajattelin, että nyt on hyvä hetki kohdistaa katse kuluneeseen syksyyn ja sen sisältämiin fiiliksiin.

Tänään oli todella mukava ja rento sunnuntai. Kävimme kaverini ja Kompiksen (kämppikseni koira) kanssa kävelyllä hyvin kauniissa Gamlehaugenin linnassa tai oikeastaan sitä ympäröivässä puistossa. Lähes kaikki postauksen kuvat ovat puistosta tai sen läheltä. Mutta nyt tosiaan takaisin kuluneen lukuvuoden herättämiin ajatuksiin.

Löysimme pullopostia rannalta! Mutta koska kieli oli melkoisen kryptistä ja kirjoittaja olettaaksemme hieman meitä nuorempi, niin päätimme palauttaa pullon sisältöineen takaisin mereen.

Ihan ensimmäisenä haluan sanoa, että en ole katunut päivääkään tänne opiskelemaan lähtemistä, vaikka joka päivä ei ole erityisen helppo ollutkaan. On kuitenkin ollut ihan mahtavaa päästä opiskelemaan alaa, joka tuntuu haastavalta, mielenkiintoiselta ja ihmisläheiseltä! Ja erityisesti omalta. Ainakin tällä hetkellä olen super motivoinut menemään kouluun, opiskelemaan, ihmettelemään, avaamaan kirjat iltaisin ja viikonloppuisin sekä suomentamaan vieraskielisiä sanoja miljoonatta kertaa.

Mielestäni on hienoa, että tein kauppatieteelliset opinnot loppuun, mutta nyt tosiaan olen vasta huomannut sen eron, että kun johonkin asiaan on ihan valtava draivi jo itsessään. Elämä on silloin yksinkertaisesti aika paljon kivempaa. Eli jos olen tästä jotain oppinut, niin sen, että päätä ei kannata hakata seinään loputtomasti. Ollemme siinä mielessä maailman onnekkain kansa, että meillä on mahdollisuus valita, mitä opiskelemme tai ylipäänsä mitä elämällämme teemme. Ja siis super onnekkaaksi koen senkin, että kun joku asia ei tunnu omalta, niin meillä on mahdollisuus valita uudelleen. Koskaan ei siis kannata luovuttaa! Ja kun avaa silmät ihan kaikille mahdollisuuksille mitä ympärillämme on, niin maailma on kyllä mielettömän mielenkiintoinen ja kaunis paikka. Koskaan ei tiedä millaiseen Bergeniin sitä oikein päätyykään.

Muistan vielä senkin fiiliksen kun sain tietää, että olin saanut opiskelupaikan täältä. En uskonut yhtään mahdollisuuksiini päästä opiskelemaan, varsinkin kun opiskelupaikka Suomessa oli jäänyt aika monen pisteen päähän. Samalla olin alitajunnassa kuitenkin päättänyt, että jos se opiskelupaikka  sieltä Norjasta avautuu, niin minähän sinne myös lähden. Koska taskussani on jo yhdet maisterin paperit,  niin tuntui siltä, ettei minulla olisi mitään hävittävää. Olin myös jotenkin päättänyt, että muutan Norjaan, vaikka juuri sillä hetkellä fiilikseni oli, että hyppään kyllä tosi syvään kuoppaan ja menetän varmaan kaiken sen, mitä minulla oli Suomessa. Ja siis lisätään tähän, että todellisuudessa arvokkain asia, mitä minulla oli Suomessa, oli kaikki rakkaat ihmiset, jotka eivät kyllä hävinneet ympäriltäni mihinkään. Mutta oma mieli on ihmeellinen paikka.

Eli tiivistettynä, ennen lähtöä pelkäsin kaikkea uutta mitä syksy oli tuomassa mukanaan. En kokenut olevani erityisen hyvä tai "ansioitunut" oppilas, en osannut hyvin englantia ja vielä vähemmän norjaa. Tai edes ruotsia. Eli kaikki ne tekijät, joilla olisin halunnut tuoda lisää itsevarmuutta, puuttuivat ihan täysin. Mutta olin silti jossain syvällä alitajunnassa päättänyt, että jos mahdollisuus tulee, niin mähän tartun siitä kiinni. Enkä kyllä ole katunut hetkeäkään.

Löysin linnasta ja sen puistosta hienon kuvan netistä ( Kuva)

Linnan puutarhan sokkeloita.

Kun nyt muutama kuukausi on kulunut, niin haluan sanoa, että mikään noista asioista, mitä pelkäsin, eivät olleet sellaisia "oikeita ongelmia". Pahimmat pelkoni eivät siis olleet todellisia. Melkoisen kliseistä, mutta totta. Se, mikä täällä oli alusta asti vaikeinta oli yksinäisyys, omien tuttujen ja turvallisten ihmissuhteiden puute ja ylipäänsä oli vaan tosi raskasta, että ihan kaikki oli uutta. Se, että vaikka Helsinki onkin melko lähellä, niin silti se on aika kaukana, eikä voinut perjantai-iltaisin vain "vaihtaa kanavaa" takaisin kotimoodille.

Erityisen raskaiksi koin viikonloput (tämä saattaa kuulostaa huvittavalta), koska silloin yksinolo ja sosiaalisten suhteiden vähäisyys jotenkin konkretisoituivat eniten. Olin tottakai kiitollinen kaikista koulukavereista, joita sain, mutta perjantaisin, kun muut menivät koulun jälkeen kotiin viettämään aikaa perheensä kanssa (tai näin itse asian jotenkin kuvittelin), niin minä menin kotiin ja olin yksin ja mietin, että mitenköhän keksin mitään kivaa tekemistä viikonlopulle. Saatoin leipoa, mutta kotona ei ollu ketään syömässä. Tottakai saatoimme nähdä tai tehdä jotain kivaa uusien kavereideni kanssa, mutta ero aikaisempaan elämääni oli ihan valtava. Koin jo pelkästään senkin vähän rajoittavaksi, että minulla ei ollut autoa täällä käytettävissä. Todellisuudessa kyse oli pitkälti siitä, mihin itse olin aikaisemmin tottunut. Enää en osaa autoa kaivata ja tarvittaessa sellaisen voi vuokrata edullisesti netin kautta. Sähköautoilu, CHECK!

Linna sijaitsee aivan meren äärellä. Löydätkö kuvasta meritähden?
Vesi on niin kirkasta täällä, että tekisi mieli lähteä snorklailemaan. 

Toisaalta yksinäisyys oli hyvä muistutus siitä, että kuinka onnekas olen ollut Suomessa, että minulla on ollut niin paljon rakkaita ihmisiä ympärillä. Ulkomaille muuttaessa sitä myös muistaa, kuinka paljon vaivannäköä uusien ihmissuhteiden tekeminen vaatii! Ja kuinka monta kertaa pitää olla ihan todella reipas, jutella uusille ihmisille ja yrittää tutustua, vaikka kieli ei olisikaan täysin hallussa.

Vaikka koen olevani ekstrovertti, ulospäinsuuntautunut ja puhelias persoona, niin täällä tuntuu siltä, että olen se luokan hiljaisin ja ujoin ihminen, jonka jutut ovat kaiken kaikkiaan hieman outoja. Isoin helpotus tähän yksinäisyyteen on ollut asuminen yhdessä toisen lääketieteen opiskelijan kanssa. Hän oli aluksi harjoittelussa toisessa kaupungissa, joten asuin monta viikkoa yksin. Tilanne on melko toinen nyt, kun kämppikseni ja Kompis ovat kotona, ystävyyssuhteita on tullut lisää ja ne ovat syventyneet. Onnellisuudessa on loppupeleissä kyse aika pienistä asioista.

Löysimme vielä lisää meritähtiä! #meritähtiselfie

En tiedä johtuuko syksystä vai mistä, mutta ottamani kuvat vaikuttavat kaikki melkoisen synkiltä. Sisäinen fiilikseni on kuitenkin tällä hetkellä kaikkea muuta kuin synkkä! Opiskelijoille on täällä tarjolla hyviä ja monipuolisia urheilumahdollisuuksia. Itse olen hypännyt takaisin saliharrastuksen ja ryhmäliikuntojen pariin. Koska minulla oli jossain elämänvaiheessani niin kiire, että en oikein ehtinyt pitämään itsestäni huolta, niin nyt on ollut mukava urheilla rauhassa ja hyvällä omalla tunnolla.

Terveys on kuitenkin yksi tärkeimmistä resursseista mitä meillä on! Ja kyllä liikunta tuohon päänupinkin toimintaan vaikuttaa positiivisesti. En jaksaisi opiskella pitkiä päiviä ilman liikuntaa. Ja toisaalta urheilu on vaikuttanut hyvällä tavalla myös nukkumiseeni.

Samalla kun minulla on vihdoin ollut aikaa harrastaa liikuntaa, niin minulla on ollut aikaa myös kokkailla! Tästä siis inspiraatiota eli mustikka-tuorepuuro, joka sisältää mustikoita, soijajogurttia, kaurahiutaleita, banaania ja itse tehtyä granolaa.

Terkkuja, haleja ja draivia viikkonne lukijat! Muistakaa pitää itsestänne huolta. Ja soittaa rakkaille ihmisille useammin (tämä muistutus erityisesti itselleni)! <3