MED7: Psykiatriaa Stavangerissa

Terveisiä syksyisestä Stavangerista!

Vihdoin voin sanoa, että lääkiksen puoliväli on ylitetty! Olemme aloittaneet neljännen lukuvuoden eli ensimmäisen kliinisen vuosikurssin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että opinnot sisältävät enemmän harjoittelua sairaalalla kuin aikaisempina vuosina. Toki opintoihin sisältyy edelleen paljon luentojan ja lukemista, mutta lukeminen toteutetaan enemmänkin oma-aloitteisesti kotona ja kouluun mennään harjoittelemaan käytännön juttuja.

Stavangerin keskusta

Tämä syyslukukausi eli MED7 koostuu seuraavista aineista: psykiatriasta, lasten ja nuorten psykiatriasta, neurologiasta, neurokirurgiasta, korva, nenä- ja kurkkutaudeista sekä silmätaudeista. Eli kaikki mitä tässä semesterissä käsitellään, koskee pitkälti kaulasta ylöspäin olevia alueita. Super mielenkiintoisia juttuja, itse olen tykännyt tähän mennessä eniten neurologiasta ja silmätaudeista. Ehkä musta voisikin tulla silmälääkäri...  Psykiatrian oon kokenut haastavimmaksi alueeksi, koska meillä on ollut suhteellisin vähän opetusta aiheesta.  Meillä on tällä hetkellä psykiatrian harjoittelu menossa täällä Stavangerissa ja kerron siitä lisää alempana. 

MED6 eli viime kevätlukukausi ei saanut mun osalta kovin onnistunutta loppua, kun en päässyt läpi tentistä. Kuten oon aikaisemmin kertonut, että meillä on lähes aina niin, että jokaisen semesterin lopussa on vain yksi tentti, johon on kerätty kysymyksiä kaikista lukukauden aihealueista. Kolmannen vuoden eli viimeisen prekliinisen vuoden lopussa meillä oli iso tentti, joka koostui sekä kirjallisesta, että käytännön tentistä. Eli koe muodostui kahdesta osasta, joista molemmista sai oman arvosanan ja molemmista tenteistä tai osista piti päästä läpi, jotta koko lukukausi voitiin katsoa hyväksytyksi. Mun osalta kirjallinen tentti meni ihan hyvin, mutta oske eli käytännön koe jäikin muutaman pisteen alle hyväksymisrajan. Mikä käytännössä johti siihen, että jouduin uusintaan eli tekemään molemmat osat tästä kokeesta uusiksi.

Olin aika pettynyt ja vihanen kun sain kuulla, että käytännön koe ei ollut mennyt läpi. Meillä on koronan takia ollut paljon vähemmän kliinistä opetusta ja oli muutenkin melko haastavaa samanaikaisesti lukea tenttiin ja yrittää ehtiä koululle harjoittelemaan näitä kliinisiä taitoja, kuten ultraäänen käyttöä ja laskimokanyylin laittoa. Ja sanotaan nyt vielä, että vaikka mun kielitaito on kehittynyt hurjasti näiden 3 vuoden aikana, niin kyllä silti jännittävissä tilanteissa saattaa mennä kieli ihan solmuun. Meidän käytännön koe eli osce (objective structured clinical examination) koostui 12 eri tehtävästä, jossa opiskelijalla on aina 2 minuuttia aikaa tutustua tehtävänantoon ja 8 minuuttia aikaa toteuttaa vaaditut toimenpiteet. Tehtävät oli todella erilaisia ja  keväällä meidän oske koostui esim. sydänkäyrän tulkitsemisestä, haiman ultraäänitutkimuksesta, perinnöllisyystehtävästä, polventutkimisesta ja kommunikaatiotehtävästä potilaan kanssa, jolla oli vatsakipuja.  Eli todella erilaisia tehtäviä, joissa opiskelijan pitää pystyä aina nollaamaan ajatukset ennen siirtymistä uuteen tehtävään. 

Meillä on Norjassa muutenkin aika lyhyt kesäloma, niin jouduin käyttämään osan siitä tällä kertaa tenttiin lukiessa. Oon onnellinen, että päästiin kuitenkin käymään Suomessa kesällä. Kesän kohokohtana oli ehdottomasti veljeni häät, joita juhlittiin aamuun asti ihastuttavassa Calliolassa. Onnistuin siis ladata omia paristojani kesän aikana sen verran, että elokuun uusinnasta pääsin sitten läpi ja sain vielä ihan ok arvosanan. Kippis kovalle yrittämiselle!

Stavanger

Tällä hetkellä istun Stavangerin kirjastossa, johon tulemme usein opiskelemaan kavereideni kanssa "työpäivän" eli psykiatrian harjoittelun jälkeen. Vaikka opiskelemme Bergenin yliopistossa, niin paikallisella Haukelandin sairaalalla ei ole tarpeeksi harjoittelupaikkoja kaikille opiskelijoilla, niin osa opiskelijoista on ripoteltu pitkin ja poikin Norjan länsirannikkoa. Stavangerissa meitä taitaa olla yhteensä 30 opiskelijaa. Yhteensä meitä on kurssilla noi 80. Kaikki ei myöskään ole harjoittelussa fyysisesti sairaalalla, vaan meidät on jaettu muihin yksiköihin, jotka vastaavat psykiatrisen hoidon toteuttamisesta täällä Stavangerissa.

Meillä on yhteensä 4 viikon harjoittelu, josta 3 viikkoa olen pienemmässä psykiatrisen hoidon yksikössä eli DPS:ssä (distrikt psykiatrisk senter) vähän Stavangerin ulkopuolella ja viimeisen 1 viikon olen lasten ja nuorten psykiatrisella osastolla sairaalassa. Tämä aikuispsykiatrian yksikkö, jossa olen sen kolme viikkoa,  koostuu kahdesta osastosta, joissa molemmissa on  tilaa noin 12 potilaalle. Kyse on avoimesta osastosta, jossa potilaat saavat hoitoa vaihtelevasti muutamasta päivästä muutamiin kuukausiin, hoidon tarpeesta riippuen. Osastollamme hoidetaan vaihtelevasti monenlaisia mielenterveyden häiriöitä, kuten psykooseja, masennusta, syömishäiriöitä ja persoonallisuushäiriöitä. Koska olemme avohoidon yksikkö, niin lähes kaikki potilaamme ovat tulleet hoitoon vapaaehtoisesti. Nekin potilaat, jotka olivat tahdonvastaisessa hoidossa, ymmärtävät syyn hoidolle ja ovat mukana toteuttamassa hoitoa.

Harjoittelua on tosiaan kaksi viikkoa takana ja voin jo tässä vaiheessa todeta, että olen oppinut hirveän paljon erilaisista mielisairauksista ja niiden hoitamisesta. Olen huomannut, että usein mielenterveyden häiriöt ovat monen osatekijän summa. Usealla potilaalla on takanaan lapsuuden tai nuoruuden traumoja, jotka ovat vaikuttaneet elämän kulkuun monella tavalla. On yllättävän tavallista (ja ymmärrettävää), että jos esim. jätetty heitteille tai kokenut hyväksikäyttöä eli käytännössä kärsinyt ahdistuksesta koko ikänsä, niin jossain vaiheessa sitä ahdistusta voi olla vaikea kestää, varsinkin jos elämässä tapahtuu useita kuormittavia asioita samanaikaisesti. Tällöin on usein helpompaa hakea helpotusta esim. alkoholista tai huumeista, kuin yrittää etsiä apua muualta tai hakeutua terapiaan. Pitkän ajan kuluessa alkoholin tai huumeiden käyttö kuitenkin muuttaa meidän aivotoimintaa ja ajaa potilaita entistä syvemmälle masennukseen ja voi puhkaista esimerkiksi psykoottisia häiriöitä tai skitsofreniaa. 

Mielenterveyden ongelmat ovat myöskin siitä hankalia, että usein potilas, joka niistä itse kärsii, ei osaa tai pysty hakemaan apua. Tai ei edes ymmärrä olevansa avun tarpeessa. Ja usein nämä sairaudet vaikuttavat potilaan hyvinvointiin todella monella eri osa-alueella, kuten esimerkiksi taloudellisesti ja sosiaalisesti. Siinä vaiheessa, kun potilas kuuluu tahdonvastaisen hoidon piiriin, on usein kaikki tukipilarit elämässä jo menetetty ja toivon rakentaminen potilaan tilanteeseen tarvii todella paljon aikaa ja rahaa. Ja monenlaista osaamista, monelta eri taholta. 

Ensimmäiset kolme päivää olin lähinnä kauhuissani, koska kuten sanoin, meillä on ollut melko vähän psykiatriaa koulussa ja jostain syystä päällimmäisenä ajatuksena itselläni oli, että mielenterveyden häiriöistä kärsivät potilaat on todella arvaamattomia. Onneksi juuri se yksikkö, mihin minut on sijoitettu, on paljon rauhallisempi paikka ja aika nopeasti tulin tutuksi niin potilaiden kuin työntekijöiden kanssa. Käytännössä päiväni ovat koostuneet eri lääkäreiden työn seuraamisesta. Jonkun verran olen myös keskustellut potilaiden kanssa kahden, arvioinut esim. masennuksen tai itsemurhariskin vakavuutta ja kirjoittanut erilaisia raportteja yhdessä lääkäreiden kanssa. 

Tavallisen harjoittelun lisäksi minulla oli myös yhden yön vuoro psykiatrisessa päivystyksessä. Vaikka potilaita tulikin vain muutama koko vuorokauden aikana, niin nämä potilaat olivat erityisen akuutissa vaiheessa omaa sairauttaan ja tarvitsivat myös välitöntä hoitoa. Päivystyksessä otetaan vastaan myös erityisen psykoottiset ja arvaamattomat potilaat, koska heillä on resursseja tarjota heille sopivaa hoitoa, myös laillisesta näkökulmasta. Mikä joskus tarkoittaa esimerkiksi eristämistä muista potilaista tai vielä harvemmin esimerkiksi potilaan sitomista sänkyyn tai pakkolääkitsemistä. 

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa kahta viikkoa ja on minusta on mukavaa, että meillä on vihdoin näin pitkä harjoittelujakso lääkiksessä. Tulee ihan eritavalla tutuksi työtavat ja työkaverit, kun on harjoittelussa muutaman viikon vs muutaman tunnin tai päivän. 

Stavangerin keskustan satama

Ajatuksena oli vuokrata asunto Stavangerista Frankin ja meidän suomenlapinkoiran Alvinin kanssa. Koska asunnon löytäminen osoittautuikin aika hankalaksi, niin päädyin vuokraamaan  huoneen samasta kommuunista kahden lääkiskaverini kanssa. Asumme siis kolmistaan yhden talon yläkerrassa lähellä Stavangerin keskustaa.

Olemme yrittäneet ottaa kuukauden harjoittelujaksosta mahdollisimman paljon irti. Viime viikonloppuna Frank ja Alvin ajoivat Bergenistä moikkaamaan meitä ja lähdimme isommalla porukalla retkelle Preikestolenille. 

Lääkiskavereitani, joiden kanssa asumme yhdessä Stavangerissa

Preikestolen

Meidän perhe eli Frank, Alvin ja minä <3

Toisen suomalaisen opiskelijan Alexandran kanssa olemme ottaneet Stavangerin saunakulttuurin haltuun. Oli mukava käydä vähän pulahtamassa meressä ja rentoutumassa Harvian äärellä. Norjassa useasta kaupungista löytyy tällaisia kelluvia pikkusaunoja, joita voi vuokrata omaan käyttöön. Ei yhtään hassumpaa!

Saunalauttoja ja graffiteja Stavangerin hipsterialueella

Kotoisampaa tunnelmaa saa hakea

Olen huomannut, että lääkisopintojen ohella ei kovin usein jää aikaa päivitellä blogia, niin elämässä on usein tapahtunut aika paljon näiden päivitysten välissä. Yksi tällaisista päivityksistä on tosiaan se, että meille saapui maaliskuussa uusi karvainen perheenjäsen, Alvin. Alvin on Suomenlapinkoira, mutta syntynyt Norjassa.  Melkoisen vauhdikas ja vallaton tapaus, joka kyllä lähtee mielellään retkelle säällä kuin säällä. En yhtään ihmettele, että Suomenlapikoira on niin suosittu koirarotu täällä Norjassa. Alvin on aktiivinen, sopivan kokoinen ja turkki on yllättävän toimiva ja helppohoitoinen tässä Norjan vaihtelevassa säässä. Viihtyy ulkona ja nukkuu mielellään esimerkiksi teltassa.

Kesällä ajoimme koko porukka Ruotsin läpi Suomeen, jossa Alvin pääsi tutustumaan perheeseeni ja suomalaiseen kulttuuriin. Alvin viihtyi todella hyvin meidän kesämökillä, jossa se sai vapaana juosta ympäriinsä ja erityisen paljon hän rakasti esimerkiksi uimista järvessä. Koiran myötä elämä aina muuttuu ja meillä on esimerkiksi jostain kumman syystä ruvettu imuroimaan vähintään kaksi kertaa viikossa... Koirakouluun on tarkoitus ilmoittautua tänä syksynä,  sen verran riehakas Alvin on kyllä. Mutta hauska kaveri kaiken kaikkiaan!

Kaikille Alvinista ja hänen seikkailuistaan kiinnostuneille pitää mainita, että Alvinilta löytyy oma instagram: alvin_the_lappie. Alvinilla taitaa jo olla enemmän seuraajia kuin mulla itselläni!

Alvin 

Alvin ja Frank tulevat takaisin Stavangeriin viikon kuluttua ja viimeinen viikko oli tarkoitus asua yhdessä Frankin siskon luona vähän Stavangerin ulkopuolella. Muuten odotan takaisin Bergeniin palaamista ja tavallisen koulun jatkumista. Lisäksi varasimme lentoliput Wieniin marraskuulle, jossa tapaamme jälleen perhettäni. Paljon kivoja juttuja siis tiedossa!  

Mukavaa ja värikästä syksyä kaikille! <3